Apurahat
Porin teatterikerhon säätiön apurahat
Vuoden 2024 apurahat myönnetty
Tammikuussa 2024 julkistettiin 5000 euron apuraha myönnettäväksi satakuntalaisille teatterintekijöille ammattitaidon kehittämiseen tai projektin toteuttamiseen tai sen osarahoitukseen. Säätiön hallitus on päättänyt myöntää seuraavat apurahat:
Ouraooppera-yhdistys ry: 2000 euroa livebändin kustannuksiin sekä näyttelijöiden laulutaitojen kehittämiseen ja koulutukseen.
Nokun näyttämön kannatusyhdistys ry: 2000 euroa ”Miten Noraa koulitaan” -tuotannon ohjaajan palkkioon.
Patolampiteatteriyhdistys ry: 1000 euroa lasten teatterikerho PikkuPatolammen vuoden 2024 näytelmän ”Pikku prinssi” -näytelmän lavastukseen ja puvustukseen.
Apurahojen hakuaika
Hakuaika on vuosittain tammikuussa. Apurahan kohteesta päättää säätiön hallitus vuosittain erikseen. Hakuilmoitus julkaistaan tällä nettisivulla sekä vuodenvaihteessa lehti-ilmoituksena Porilaisessa, Satakunnan Viikossa ja Raumalaisessa. Hallitus jättää itselleen oikeuden olla myöntämättä julistettua apurahaa, mikäli kriteerit täyttäviä hakemuksia ei ole saatu.
Apurahaa haetaan nettisivulla ladattavissa olevalla hakulomakkeella. Apurahojen saajien nimet julkaistaan tällä sivulla.
Lisätietoja apurahasta antaa säätiön hallituksen puheenjohtaja
Jarmo Huida, puh. 050 3382181 tai
Hakemuksen toimitus
Apurahahakemus lähetetään joko postitse tai sähköpostin liitteenä.
Postiosoite:
Porin teatterikerhon säätiö
c/o Leena Peltonen
Koulutie 10
28800 Pori
Tutustu myös tietosuojaselosteeseen.
Aiemmin myönnettyjä apurahoja
2022
Teater Kojan 15 000 €: Stay Happy -esityksen suomenkielisen version valmisteluun ja esittämiseen kaikille Porin yläasteiden 8–9-luokkalaisille
2020
Camilla Azzola 3 500 € viulun hankintaan
Sampo Kuusisto 1 500 € konsettivirvelirummun hankintaan
Jere Hännikkälä 3 000 € alttoviulun hankintaan
Iida Lindholm 2 000 € huilun hankintaan
2018
Kimmo Tihveräinen 2 500 €: Herra Kivisen puutarhatontut -kouluteatteriesitykseen Satakunnan alueelle
Vihreä Teatteri 2 500 €: Liisa Ihmemaassa -musikaalin orkesterin palkkakustannuksiin
Tiia Ollikainen 1 000 €: Yökyöpelit-lastenteatteriesityksen valmisteluun
Satakunnan Elävän Kuvan keskus 3 000 €: Selkoa kehitysvammaisten arjesta teatterin ja elokuvan keinoin ‑projektiin
Jussi Lankoski työryhmä 1 000 €: Kankaanpäälähtöisen kirjailija-opettaja, naisasianainen Maikki Fribergin elämäntyöstä ja kirjallisesta tuotannosta kertovan esityksen valmisteluun